1/23/2015

Mustekala!

Mustekala!
Virkattu mustekala-lelu vauvalle. Jossain netin syövereissä silmiini on osunut tämänkaltainen lelu. Ohjetta en siihen kuitenkaan löytänyt, joten yritänpä itse sellaisen laatia. Kokenut virkkaaja toki osaa jo pelkästään kuvaa katsomalla samanlaisen toteuttaa, mutta joku saattaa kaivata ohjetta.

Näin teet mustekalan:

Virkkaa ensin mustekalan lonkerot. Oikeilla mustekaloilla niitä on lajista riippuen kahdeksan tai kymmenen, mutta satumustekalallahan niitä voi olla ihan kuinka monta vaan. Lonkerot voivat olla keskenään saman- tai eripituisia. Itse olen tehnyt lonkerot keskenään eripituisiksi.

Lonkero:

Yksi valmis lonkero


Lonkerossa tarvittavat silmukat ovat ketjusilmukka, pylväs ja kiinteä silmukka. Ohjeet näiden silmukoiden tekemiseen löydät esim. täältä: http://www.kallamedia.com/virkkaus/silmukat.html

1.krs. Tee 50 ketjusilmukkaa.

1.krs.

2. krs.Virkkaa silmukoihin pylväät (huomaa tehdä kolme ketjusilmukkaa käännökseen vastaamaan yhtä pylvästä). Yksi pylväs aina kuhunkin ketjusilmukkaan.

2. krs.

3. krs. Vaihda väriä ja virkkaa pylväisiin kiinteät silmukat. Yksi kiinteä silmukka aina yhteen pylvääseen.

3. krs.

4. krs. Virkkaa kiinteisiin silmukoihin pylväät. Yksi pylväs aina kuhunkin kiinteään silmukkaan.

4. krs.

Lonkero on nyt valmis. Jätä aloitus- ja lopetuslankoihin n. 10 cm pituutta. Älä päättele. Näillä langoilla kiinnitetään myöhemmässä vaiheessa lonkero mustekalan päähän.

Kaikki lonkerot valmiina!
Kun olet saanut kaikki lonkerot valmiiksi, on aika siirtyä pään tekoon. Pää aloitetaan virkkaamaan alapuolelta, eli siitä osasta, mihin lonkerot tulevat.


Pää: Pää virkataan pallomaiseksi. Pään aloituskohdasta tulee mustekalan alaosa ts. kohta, johon lonkerot kiinnitetään.

Tee 6 ketjusilmukkaa, jotka yhdistät piilosilmukalla toisiinsa aloitusrenkaaksi.

1. krs. Virkkaa 12 kiinteää silmukkaa aloitusrenkaaseen.
2. krs. Virkkaa joka toiseen silmukkaan yksi, joka toiseen silmukkaan kaksi kiinteää silmukkaa.
3. krs. Virkkaa kahteen silmukkaan kumpaankin yksi ks, joka kolmanteen kaksi ks.
4. krs. Virkkaa kolmeen silmukkaan kuhunkin yksi ks, joka neljänteen kaksi ks.
5. - 15. krs. Virkkaa jokaiseen silmukkaan yksi ks.

HUOM! Noin kymmenennen kerroksen kohdalla kannattaa kiinnittää lonkerot! Ennen lonkeroiden kiinnitystä kiristä aloitussilmukka ja pistele muutamalla neulanpistolla kiinni. Ohje lonkeroiden kiinnitykseen on tässä:

Laita neulalla kaikki neljä lankaa eri kohdista puolipallon sisälle.

Solmi langat tiukasti keskenään.

Ensimmäinen kiinnitetty lonkero

Krs. 15. kohdalla työ näyttää kutakuinkin tältä. Nyt on aika kirjoa silmät haluamallasi tavalla.

15. krs.
Mustekalan kirjotut silmät.
Nyt on aika käydä kaventamaan mustekalan päätä umpeen.

16. krs. Jätä yksi silmukka väliin ja virkkaa kiinteä silmukka seuraavaan kolmeen silmukkaan.
17. krs. Jätä yksi silmukka väliin ja virkkaa kiinteä silmukka seuraavaan kahteen silmukkaan.


Täytä mustekalan pää vanulla.
Vanulla täytetty pää
18. - 20. krs. Virkkaa joka toiseen silmukkaan kiinteä silmukka. Päättele lopuksi hyvin.

Mustekala on nyt valmis!

Valmis mustekala.

Jos haluat mustekalan lonkeroihin enemmän kierteistä/poranterämäistä muotoa, tee lonkeron 1. -3. krs. ylempänä olevan lonkeron ohjeen mukaan, mutta 4. krs siten, että kuhunkin kiinteään silmukkaan teet kaksi pylvästä.
Enemmän kierteellä oleva lonkero.

2 kommenttia:

  1. Kiva,kun löysin blogisi.Tämä vauvalelu tulee virkkauksen alle mahdollisimman pian.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun löysit tänne. Vasta nyt löysin kommenttisi, vaan oli kiva lukea se nytkin :).

      Poista

Hauskaa kun löysit blogiini! Voit halutessasi kommentoida sivun alareunaan, kiitos!