1/11/2015

Virkatut herkut pikkuleipurille: Domino-keksit ja piparkakut!



Virkkasin domino-keksejä ja piparkakkuja synttärilahjaksi pienelle leipurille. Lankaherkut olivat saajalle mieluisia ja tekijälle helppoja ja nopeita tehdä.

Virkatut domino-keksit

Domino-keksit virkkasin villalangoista ja lopuksi viimeistelin höyryttämällä. Keksiosan tein kaksinkertaisesta ruskeasta Sisu-sukkalangasta ja täyteosan kaksinkertaisesta valkoisesta Kotikulta-villalangasta. Yhteen keksiin tarvitaan kaksi ruskeaa ympyräkiekkoa ja yksi valkoinen. Nämä kolme kiekkoa sitten ommellaan yhteen. Käytin kiekkojen yhteenompeluun samaa lankaa kuin keksissä, koska näin pistoista tulee hyvin huomaamattomia.

Ohje kiekkoon:

Luo neljä ketjusilmukkaa ja yhdistä aloitusympyräksi.

1. krs. Tee 12 pylvästä aloitusympyrään. (Ensimmäinen pylväs korvataan kolmella ketjusilmukalla.)

2. krs. Tee jokaiseen pylvääseen kaksi pylvästä, näin tälle kerrokselle tulee yht. 24 pylvästä.

Tämän jälkeen kiristä aloitusympyrä niin pieneksi kuin pystyt ja päättele aloituslanka. Ruskeiden kiekkojen lopetuslanka kannattaa jättää pitkäksi, jotta sillä voi ommella päällekkäin asetellut osat kokoamisvaiheessa yhteen.

Virkatut piparkakut

Piparkakut tein kuten kuusilehtiset afrikankukat, mutta siten, että lopetin virkkaamisen jo neljännen kerroksen jälkeen. Käytin piparkakuissa Catania Grande -puuvillalankaa.

Ohje afrikankukkaan löytyy esim. täältä: http://www.kodinkuvalehti.fi/artikkeli/suuri_kasityo/neulonta_ja_virkkaus/nain_virkkaat_afrikankukan


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hauskaa kun löysit blogiini! Voit halutessasi kommentoida sivun alareunaan, kiitos!