12/02/2018

Virkatut tonttunuket!

Monenlaisia tonttuja olen tehnyt eri vuosina ja tänä jouluna halusin tehdä söpöjä pehmotonttuja. Joskus muinoin lapsena tein koulussa tämäntapaisen nuken, joskin nukke oli neulottu. Perusideana näissä virkatuissa tontuissa on virkata tuubia, jonka kaventaa lopuksi tonttuhatuksi. Muut muodot kiristelin langoilla ja ompelupistoilla, kun olin laittanut vähänlaisesti vanua tontun täytteeksi.
Virkkasin tonttu-ukot puolipylväillä, joten virkkaustyö sujui aika nopeaan tahtiin. Alkuun tein 26 ketjusilmukkaa, jotka yhdistin renkaaksi ja virkkasin vaihtaen väriä sen mukaan, mikä osa tonttua oli meneillään (kengät, housut, paita, naama, tonttuhattu).
Kaulan kiristelin langalla ohuemmaksi. Kädet (jotka näyttävät olevan tontun taskuissa) ja jalat muotoilin ompelupistoilla ja silmät laakapistoilla. Näköä antamaan virkkasin värikkään kaulaliinan. Kaulaliinan tein virkkaamalla ketjusilmukoita n. 1,5 kertaa tontun pituuden ja virkkaamalla ketjusilmukoihin pylvässilmukat. Vetosolmuilla laitoin langanpätkiä päihin koristeiksi. Tähän sai pieniä lankanöttösiä kulumaan kivasti.
Tonttujen lisäksi olen tehnyt muutamat sukat: Karusellisukat ja ihan perusvillasukat.


Aikaisempina jouluina tekemiäni tonttuja ohjeineen/ohjelinkkeineen löydät täältä:

10/23/2018

Karusellisukkia ohuista langoista!


Karusellisukat!

Yllä olevien sukkien lanka on Louhittaren luolan Väinämöinen värit "joulu" ja "salaatti". Koko 38. Nilkkaresori muurahaisenpolkua, eli lamellineuletta. Ohjeen tähän kuvioon löydät: lamellineule/muurahaisenpolku


Näiden karusellisukkien tekoon käytetty lanka on Regia Pairfect (Arne & Carlos), koko 44. Karusellisukkien ilmaisen ohjeen saa liittymällä Facebookin ryhmään "Hipsulaisen karuselli".

8/25/2018

Kotitonttu Dobby -amigurumi!


Dobby
Harry Potter -kirjasarjan Dobby hurmaa suloisuudellaan. Dobby on yksi suosikkihahmoistani ja sellaisen päätin virkata. Selailin netistä kuvia virkatuista kotitonttusista. Keräilin niistä inspiraatiota ja laitoin koukulle oman kotitontun. Alla on kuvasarja työn eri vaiheista suurpiirteisine selostuksineen. Tällainen vapaavirkkauksella tehty tuotos on kuitenkin sellaista "antaa työn viedä" -meininkiä, joten tarkkoja silmukkalukuja, kavennuskohtia jne. en osaa kertoa.
Aloitin Dobbyn virkkauksen päästä (takaraivosta). Virkkasin pallon, johon loppuvaiheessa kaventelin tuollaisen terävän ulokkeen Dobbyn nenäksi. Jätin aina aloitus- ja lopetuskohtiin paljon ylimääräisiä lankoja, joita käytin työtä kootessa esim. osien yhteen ompeluun ja naaman ja kaulan muodon muokkaamiseen.
Virkkasin kaulan suoraan kiinni tähän pääpalloon, jonka toki olin jo tässä vaiheessa täyttänyt. Kaulan kapean leventelin työtä lisäämällä reilusti silmukoita. Kun vartalo oli tarpeeksi pitkä kavensin, täytin ja ompelin alapuolen aukon kiinni.
Korvat virkkasin suoraan kiinni pään sivuille. Korvat eivät ole täytetyt, vaan ihan yksinkertaiset kolmionmuotoiset lehdykät.
Tässä vaiheessa sain kuningasidean ja mies pääsi kauppaan noutamaan piipunrasseja. Virkkasin jalat ja kädet ensin suorakaiteen muotoisiksi tasoiksi, jotka sitten ompelin putkiksi.
Ontot putket täytin kolmeen-neljään kertaan taitetulla piipunrassilla. Käsiin ja jalkoihin ei tullut ollenkaan vanua.
Raajojen kiinnitys ompelemalla. Alkuun ompelin raajan pussiksi, eli suljin sekä ala- että yläosan putkesta. Näin piipunrassi pysyi tiukasti paikallaan ja kädet ja jalat sai kivasti kiinni kehoon.
Vielä Dobbyn vaate. Virkkasin alhaalta ylöspäin pyörövirkkausta kainaloihin asti. Sen jälkeen virkkasin olkaimet.
Kasvot kirjoin laaka- ja solmupistoin. Lisäsin Dobbyn paitaan napin mukavaksi yksityiskohdaksi.

Koukulta vapautetun Dobby-kotitontun on helppo hymyillä!


8/19/2018

Virkattu pikkudino!!!

VIRKATTU STEGOSAURUS

Dinosauruksen virkkaaminen tuli ajankohtaiseksi päivähoitojen taas alettua; perheen pienin halusi päiväkotiin unileluksi dinosauruksen. Lajiksi valikoitui stegosaurus. Toteutin lapseni toiveen virkkaamalla muovinen Schleich-dinolelu mallinani. Vapaavirkkauksella toteutetusta dinosauruksesta on kuvat työjärjestyksessä tuossa alla. Huom! Kahdessa ensimmäisessä kuvassa olin kuvannut työn eri päin kuin lopuissa kuvissa.


Stegosaurus valmistui kolmea eri lankaa käyttäen. Violetti on Catania Grande -puuvillalankaa, vihreä Miami-akryyli-puuvilla -sekoitelankaa ja silmissä ja suussa oleva harmaa Katia -puuvillalankaa. Käytössä minulla oli koukut kokoa 3 ja 3,5. Tosi kivan pikkudinon sain kyllä tehtyä. Alla dino poseeraa mallikappaleensa kanssa.


 

8/11/2018

Virkattu penaali dinojen kuvilla!



Koulujen alkaminen tietää kaikenlaisia valmisteluita. Omat lapseni ovat mieltyneet puuvillaisiin vetoketjuun suoraan virkkaamiini penaaleihin. Ja ovathan ne napakoita, kestäviä ja mikä tärkeintä: niistä saa juuri toiveidensa mukaisen (ainakin lähes). Perheen dinofanin reppuun sujahtaa tietysti dinopenaali.


Alkuun virkkasin suoraan vetoketjuun ompelemiini pykäpistoihin harmaan pussukan, jonka jätin pohjasta auki. Sitten kirjoin ketju- ja etupistoilla dinojen ääriviivat ja nimet. Lankana minulla oli Cataniaa ja Katiaa. Virkkauksen tein kaksinkertaisella langalla ja käsin ompelut yksinkertaisella. Kirjontojen ja viimeistelyjen jälkeen virkkasin pohjan kiinni.


Oivallinen ohje suoraan vetoketjuun virkattuun penaaliin/pussukkaan löytyy Koukuttamon sivuilta:




Muita samaan tapaan suoraan vetoketjuun virkkaamiani penaaleja löydät täältä:





Iloa koulutien alkuun kaikille koululaisille ja koululaisten kotiväelle!

7/24/2018

Karuselli pyörii edelleen!


Karusellisukat - Joskus tutun asian voi tehdä toisinkin. Tämän Kati Koiton kehittelemän sukkamallin ilmaisen ohjeen löydät Facebookista liittymällä ryhmään nimeltä "Hipsulaisen karuselli". 

Tein jo aiemmin kahdet pirteät Hipsulaisen karuselli -sukat. 


Nämä Sockista 3,5 -kokoisilla puikoilla neulomani ihanuudet ovat kokoa 47. Vähän kävi tuo sektorien kasvattaminen nyppimään jossain kohtaa näin isossa sukassa, mutta toisaalta, loppu käy niin nopeasti, kun sektori vie niin ison osan sukkaa.


Tässä sitten hitusen pienemmät karusellisukat, kokoa 29, puikot ja langanvahvuus sama kuin yllä olevissa sukissa.


Tässä sukkamallissa raidat ovat mielestäni parasta. Ja juuri tällaiset useammalla langalla tehdyt selkeät raidat.


Tein nämä sukat lapselleni, jonka jalka on mallia "rimpula", joten hänelle nämä sukat eivät ihan täydellisesti istu, mutta eiköhän nuo kumisaappaissa mene syksyn tullen.