Putkisukat ilman kantapäätä. Pitihän nämäkin testata. Näissä sukissa on kahta eri Hot Socks -raitalankaa. (Fingering-vahvuinen lanka neulottu puikoilla kokoa 2,5.) Ideana näissä putkisukissa on, että käyvät kaikenkokoisiin jalkoihin ja asettuvat mukavasti. Totta. Alkuun asettuivat mukavasti, mutta tein nämä vissiinkin liian suurella silmukkamäärällä ja muutaman käyttökerran jälkeen sukat ovat tarvinneet nilkkakohtaan kiristykseksi tiukat housunlahkeet. Tein nämä 4o4n -joustinneuleena siten, että joka kolmas/neljäs kerros vaihdoin yhdellä joustinneuleen paikkaa. Oli vähän hankalaa. Seuraavat teen kyllä siten, että teen silmukoita neljällä jaollisen -1 määrän. Näin kuvio käy kiertämään ihan itsestään ja vaihtuu joka kerroksella. Ehkäpä sellaiset putkisukat pysyvät jaloissakin!
Putkisukkien hyväksi puoleksi sanoisin, että ovat maailman parhaat sukat kengissä; eivät paina mistään kohtaa ja asettuvat juuri jalanmuotoisesti! Pientä kehittelyä vaan kaipaa tämä toteutukseni. Linkissä putkisukan historiasta ja yksi ohje: https://yle.fi/uutiset/3-5637683
Auringonväriset sukat miehelle. Ihan perussukka muuten, mutta 2o2n -resorissa joka viidennellä kerroksella vaihdoin oikeiden silmukoiden paikkaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Hauskaa kun löysit blogiini! Voit halutessasi kommentoida sivun alareunaan, kiitos!