8/09/2015

Virkatut Minions-pussukat!

Hymyilevä penaali ja yrmy kassi!
Minions-leffa tuli katsottua ja elokuvan hahmoihin hieman hullaannuttua. Virkkasin pojalleni kouluun penaalin (hymyilevä) ja itselleni töihin pussukan irrotettavalla olkahihnalla (yrmy). Näistä tuli kyllä aika vekkulit :).

Olkahihnallinen pussukka edestä

Pussukka sai irroitettavan olkahihnan. Hihnan virkkasin siten, että ensin virkkasin tuon keskimmäisen (mustan) ketjusilmukkapötkön, mihin sitten virkkasin kummallekin puolen kiinteillä silmukoilla omanvärisen raitansa. Tällä tavoin kumpaankin päähän jäi kolme lankaa, joilla oli helppo kiinnittää hihna metallirenkaaseen. Tämän hihnan kiinnityksessä käytettävän metallisysteemin sosialisoin kangasosaltaan roskiskamaksi kulahtaneesta tehdasvalmisteisesta kännykkäpussista.

Olkahihnallinen pussukka takaa

Yksityiskohtia olkahihnalliseen pussukkaan kirjoin etu- ja ketjupistoilla. Lisäksi etupuolen farkkuhaalarin yläosa on virkattu ja ommeltu keltaisen osan päälle ikään kuin taskuksi. Penaalista taas tuli aikalailla yksinkertaisempi.

Minions-penaali (aukeaa päästä)

Koholla olevat silmät tein virkkaamalla ympyrät vauvanruokasosekorkkien päälle ja ompelemalla nämä pussiin.

Koholla oleva silmä


Erittäin hyvä perusohje tällaiseen pussukkaan, mikä virkataan suoraan vetoketjuun, löytyy täältä:

Virkatut Minions-pussukat

Lankoina näissä Minions-pussukoissa on Schachenmayerin Catania Grande, Novitan Miami ja Novitan Cotton Luxus. Virkkuukoukku 3,5.

6 kommenttia:

  1. Ihanat pussukat :) Minionit on hauskoja :) Blogissani olisi sinulle haaste :) kurkkaa http://hullunapinkkiin.blogspot.fi/2015/08/liebster-awards.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kehuista ja haasteesta. Osallistuin jo ko. haasteeseen, mutta kivaa tässä oli se, että löysin sinun hienon ompelublogisi :).

      Poista
  2. Mainion näköiset. Nyt näkyy Minion olevan niin kova sana käsityörintamallakin, että kai niitä on ruvettava itsekkin väsäämääm =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, taitaa olla aikalailla in. Tee ihmeessä, ovat nopeita, koska on tosi helppoja, paljon helpompia kuin upeat apinasi.

      Poista
  3. Tosi hauskan näköisiä. Sinulle on blogissani #Blogisitarina -haaste: http://suvituuliankasityopaja.blogspot.fi/2015/08/blogisitarina.html, jos haluat/ehdit osallistua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kivasta haasteesta :). Vastaan haasteeseen tämän viikon aikana.

      Poista

Hauskaa kun löysit blogiini! Voit halutessasi kommentoida sivun alareunaan, kiitos!