Meidän perheen tärkein joulukoriste on minikuusi, joka koristellaan lasten kanssa joka joulu heidän suosiollisella avustuksellaan. Tänä jouluna sain kunnian hirttää kaikenlaisia pikkuleluja kuuseen. Lisäksi siellä killuu lasten aikaisempina vuosina värittelemiä palloja. Kuusenkoristehävikki on ollut meillä sangen suurta, siitä ovat kissat aiemmin pitäneet huolta. Ehkäpä katit ovat nyt viimein kasvaneet sen verran isoiksi (pienimmätkin jo 8-vuotiaita), että eivät enää kaikkea kuuseen ripustettavaa riivi alas...
Joululoman myötä onkin aikaa tehdä tämän syksyn viimeinen SNY-päivitys, eli kertoa, mitä kaikkea tästä joulukuun mahtavasta paketista löytyikään! Ihan ensin on pakko kiittää sinua, ei enää niin salainen neuleystäväni (Silmukkanarkoosi) näistä syksyn upeista paketeista. Olet todella nähnyt vaivaa asian eteen! Eli langat ovat olleet väreiltään, materiaaleiltaan ja vahvuuksiltaan juuri minun makuuni sopivia. Lisäksi paketeista on paljastunut maukkaita herkkuja ja taidolla tehtyjä lämpimiä neuleita, nämä itsetehdyt ovat jalkojeni ja säärieni lisäksi lämmittäneet todella mieltäkin. Suuret kiitokset!
Ja sitten paketin sisällön esittelyyn: Herkkuosastosta löytyi joulukahvia ja ruissipsejä. Tuo kahvipussi itsessään on jo todella kaunis ja tuoksuukin sen verran hyvältä, että taidan kohta avata sen ja laittaa kahvit kiehumaan...
Lankaosastosta löytyi kolme kerää herkullisen väristä Salida-sukkalankaa ja kaksi kerää Merinovillalankaa. Tämä kyseinen merinovillalanka on minulle tuttu ja todella hyvälaatuinen. Tein siitä muutama vuosi sitten miehelleni pipon, joka kovasta käytöstä huolimatta näyttää vieläkin aivan uudenveroiselta.
Itsetehdyn osaston kätköistä löytyi todella kauniit siniharmaat villasukat. Sukat ovat siitä jännät, että jossain valossa näyttävät enemmän harmailta, toisessa valossa enemmän sinisiltä. Sukat eivät kauaa kuusessa saaneet roikkua, sillä nappasin ne heti jalkaani. Ovat hyvät ja jalassa nytkin tätä päivitystä naputellessani. Superhyperisot kiitokset näistä!
Tämän kaiken yllämainitun lisäksi lähetyslaatikosta löytyi vielä pieni joulupakettikin. Jätin sen kuusen alle tontun vartioitavaksi... Joulupukin käynnin jälkeen laitan kuvan paketin sisällöstä.
Lahjapaketti kätki sisäänsä ylläolevat kosmetiikat. Neulojan käsistä täytyykin pitää hyvää huolta. Kiitos näistä!
Jos luit tämän päivityksen miettien koko ajan, mistähän ihme SNY-jutusta on kyse, klikkaa itsesi tänne: Salainen neuleystävä . Sieltä löytyy infoa asian tiimoilta. Tässä vielä linkin muihinkin tämän syksyn SNY-lähetyksiin, jotka siis ovat blogin Silmukkanarkoosi pitäjän käsialaa.
Kulunut syksy on ollut monella tapaa sellainen, että aikaa ja energiaa lankatöille ei ole oikein löytynyt, vaikka ne kovasti minua kiehtovat ja rentouttavat. Nyt puikoilta putosi viimein jotain valmistakin tänne päivitettäväksi asti. Sain muutama viikko sitten valmiiksi itselleni tekemäni joulunpunaiset polvisukat. Olenkin joulun hengessä pitänyt niitä vissiin sen koko kaksi viikkoa putkeen jalassa, joten pientä käytönjälkeä niissä näkyy jo olevan näissä kuvissa.
Lankana polvisukissa käytin Ferner Wolle -sukkalankaa ja neuloin koon 3 puikoilla. Näiden sukkien resorin koristelin tosi pienellä ja helpolla kikalla:
Muuten tein sitä perinteistä kaksi oikein, kaksi nurin -joustinneuletta,
mutta joka neljännellä kerroksella neuloin oikeat silmukat siten, että
ensin neuloin sen "jälkimmäisen" oikean silmukan takareunasta ja sitten
sen "ensimmäisen" oikean silmukan etureunasta. Näin nämä menevät ristiin
muodostaen kivaa kuviota. Kääntelin silmukoita ihan summamutikassa sieltä täältä ja ainakin omaa silmää tällainen pinta miellyttää kovasti.
Hyvin vähän olen pukinkonttiin kerennyt kenellekään mitään tekemään, mutta jotain pientä sentään...
Riemukasta joulunaikaa kaikille lankatöiden ystäville! Kilistelkäähän puikkoja!
Kiva kun tykkäsit paketeistani. :) niitä oli kiva kasailla. Rauhaisaa Joulua ja riemukasta vuotta 2017!
VastaaPoistaKiitos Sny kierroksesta. Ihania paketteja. :) Mukavaa joulu päivän iltaa!
VastaaPoistaaivan upea paketti!
VastaaPoistaIhana paketti! Mukavia viimeisiä joulukuun päiviä!
VastaaPoista